Valoo käyttää rahoitusta nostaakseen Suomen kotitalouksien digitaalisen infrastruktuurin tason nopeasti kohti maailman huippua.
”Uusi rahoituspaketti on jälleen suuri luottamuksenosoitus lainanantajilta ja sijoittajilta”, kertoo Valoon toimitusjohtaja Vesa Kemppainen. ”Olemme ylittäneet tavoitteemme sekä verkon rakentamisessa että asiakkaiden hankinnassa, mikä on saanut myös rauhallisen lainarahan kiinnostumaan yhtiöstämme. Tämä mahdollistaa Suomen mitatusti nopeimpien nettiyhteyksien tarjoamisen yhä useammalle asuinalueelle lähivuosina.”
Maailman johtava internetyhteyksien nopeutta ja laatua mittaava toimija Ookla myönsi vastikään Valoolle Suomen nopein netti -tunnuksen. Valoon mitattu Speed Score™ on 314,39, mikä tarkoittaa, että Valoon nettiyhteydet ovat täysin omaa luokkaansa suomalaisten nettipalveluiden tarjoajien joukossa.
Valoon valokuituverkko ulottuu yli kolmenkymmenen kunnan ja kaupungin alueelle eri puolilla Suomea. Aktiivisia käyttäjiä on jo kymmeniä tuhansia, ja heidän määränsä kasvaa rakentamisen myötä nopeasti. Myös tänä vuonna verkko laajenee vanhoilla ja kokonaan uusilla alueilla. ”Rakentaminen jatkuu taas ympäri Suomea heti kun routa vaan paikallisesti sulaa. Uusia tilauksia tulee jatkuvasti, joten tekemistä riittää”, Kemppainen kertoo. ”Rakentamisen rinnalla kasvaa myös toimintamme internetoperaattorina. Kerätyn rahoituksen turvin voimme keskittyä sekä rakentamisen että asiakaspalvelun hyvään hoitoon. Erittäin ammattitaitoiset tiimimme tekevät uskomattoman hyvää työtä liiketoimintamme kaikilla osa-alueilla.”
Valoon omistavat kansainvälisen CVC DIF:n rahastot ja Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy).
Julkaistu 28.3.2025
Kuva: Valoo