antti

 



HUSLABin uudisrakennus on täynnä monimutkaista talotekniikkaa

Merkittävin Helsingin yliopistokiinteistöjen tämän vuoden uudisrakennuskohteista kohoaa Meilahden sairaalan kupeeseen, Haartmaninkatu 3:een, jonka talotekniikan kokonaissuunnittelusta vastaa espoolainen Projectus Team Oy. Rakennuksen valmistuttua sen ottaa haltuunsa HUSLAB, yliopistollisen sairaalan laboratorionäytteiden analysoinnista vastaava organisaatio. Haartmaninkatu 3:een tulee yksi Pohjoismaiden suurimmista keskitetyistä näytteenotto- ja analysointitehtaista. Projectus Team on suunnitellut 2000-luvulla useiden laboratorio- ja erikoistilojen talotekniikkaratkaisuja, viimeisimpänä 2012 valmistunut Aalto-yliopiston Open Innovation House. Projektipäällikkö Juha Åberg arvelee, että kokemus vastaavista kohteista oli yksi tekijä, joka sai tilaajan päätymään Projectus Teamiin. ”Meillä on hyvin kokenut ja pätevä porukka suunnittelemaan juuri tällaisia kohteita”, Åberg sanoo. 
Suunnitteluaikataulu tähtää tällä hetkellä siihen, että talotekniikan urakkatarjouspyynnöt saadaan loppuvuoden aikana liikkeelle. Tämän jälkeen tilasuunnittelu jatkuu koko rakentamisen ajan. Suunnitteluun vaikuttavat noin 1500 erilaista sähkö- ja lvi-teknistä laitetta, joiden tuotetiedot tarkentuvat hankintojen myötä rakentamisen edetessä.

Uusi rakennus kytkeytyy samalla tontilla sijaitseviin, vuonna 1966 valmistuneisiin HUSLABin käytössä oleviin rakennuksiin. Uudisrakennuksen kokonaispinta-ala on noin 25 000, ja korkeimmillaan siinä on kuusi kerrosta. Sen I-vaiheen arvioidaan valmistuvan vuoden 2014 loppuun mennessä, ja lopullinen käyttöönotto tapahtuu vuoden 2015 lopulla. Talotekniikan suunnittelun kannalta Haartmaninkatu 3 on kiinnostava kohde. Energiatehokkuus ja muunneltavuus, runsaasti veto- ja laminaarikaappeja sekä sähkölaitteita sisältävät laboratoriotilat, näytteiden analysoinnin automaatiolaboratorio, laajat puhdastilakokonaisuudet sekä virustutkimuksen BSL-3 -luokan tilat yli- ja alipaineistuksineen aiheuttavat suunnitteluun omat haasteensa. Laboratorioista ja laitetiloista muodostuvien tilaryhmien talotekniikan muunneltavuus tulee olemaan huippuluokkaa. Tila-alueelle voidaan lisätä vapaasti laboratoriolaiteita, vetokaappeja ja vesipisteitä ilman, että se vaatisi hankalia talotekniikan lisäasennuksia. 

Myös rakennuksen sähköjärjestelmälle on asetettu korkeat vaatimukset. Sen muodostavat kolme erillistä sähköverkkoa: normaali jakeluverkko, dieselvaravoimakoneella varmennettu turvasyöttöverkko ja UPS-verkko.
Kohteen suunnittelu toteutetaan tietomallintamalla, ja mallia hyödynnetään suunnittelu- ja rakentamisprojektin kaikilla osa-alueilla, myös määrälaskennassa. Kohteesta tehdään myös yhdistelmämalli, johon yhdistetään kaikkien suunnittelualojen tiedot.

Kohteen pääurakoitsijana toimii rakennusyhtiö SRV. Haartmaninkatu 3:n etenemisestä tiedotetaan säännöllisesti Biomedicum Helsingin verkkosivuilla sekä HUSin henkilökunnan intranetissä.

Julkaistu 18.12.2013